Suska on työskennellyt eläinalalla ja kouluttanut eläimiä ammatikseen 1990-luvulta alkaen, operantisti vahvisteella 1997 alkaen. Luvian Ratsastuskoulu (T:mi Susanna Lehtonen) 1996-2004. Laaja kokemus myös erityisryhmien parissa.
Omia koiria vuodesta 1977, ensimmäinen opetus- ja harrastekoira 1990 suursnautserinarttu Zimyrs Holly "Laku".
Ensimmäinen koiristamme, jolle oli koulutettu täydet autismikoirataidot oli suursnautseri Stablemaster's I Love You "Kerttu" (2015-2023), joka toimi myös Autismikoira ry:n demokoirana.
Nykyiset opetuskoirat ovat labradorinnoutajanarttu Upwards Guardian Angel "Roosa" ja kääpiösnautserinarttu Willy Lee White Opal "Lily" sekä tammikuussa 2026 laumaan liittyy labradorinnoutajanarttu Upwards Xtremely Lovely "Malva". Roosalla autismikoiran koulutus sekä eläinavusteinen koulutus. Lily toimii demokoirana etäopetuksessa kätevän pienen kokonsa vuoksi. Malvasta kasvaa toivottavasti Roosan työlle jatkaja.
Omia hevosia 1982-2017. Erityisosaamista tunnetietoinen kouluttaminen, hevosen ja ratsukon kehonhallinta sis. ohjasajo, ihmisen ja eläimen välinen kahdensuuntainen vuorovaikutus sekä hevosen ja koiran eleet, tunteet ja mieliala.
Suomen autismikoiratoiminnassa ollut mukana alusta asti (2017 alkaen), siirtyen vastuukouluttajaksi sekä kurssikoordinaattoriksi SKH-palveluiden ottaessa kursseista vetovastuun vuonna 2021.
Porin Seudun Kansalaisopistolla eläinaiheiset noppakurssit (opintopistekursseja) 2022 alkaen. Opistolla järjestettäviä kursseja; Elämää koiran kanssa sekä Kouluta Koiraasi I-III, Hyvinvoiva Haukku ja Elämää hevosen kanssa. Syyslukukaudella 2026 järjestetään myös lyhytkurssi Eläin oppimisen tukena.
Luvian Koirakoulu 2024 keväästä alkaen.
Hyväntuulen koirakoulu kaikille arjen taitoja omalle koiralle opettaville, jotka arvostavat vankkaa ammattitaitoa, koiralähtöisyyttä ja toimivaa vuorovaikutusta koiran ja ihmisten välillä.
Eläinavusteisesti työskentelevien eläinten kouluttamisen- sekä muut asiantuntijapalvelut SKH-palvelut on toiminut pitkään yhteistyössä, ratsastuksenopettajana ja eläintenkouluttajana eri alojen muiden toimijoiden kanssa, mm. psykoterapeutit, eläinfysioterapeutit, eläinlääkärit, eläinavusteiset toimijat ja -terapeutit, ratsastusterapeutit.
Eläinlajeina mm. hevonen, koira, kissa, alpakka.
Myös luennointi ja näytönarviointi oppilaitoksille sekä luennot ja koulutuspäivät seuroille ja yhdistyksille ovat osa SKH-palveluiden tarjontaa.
Eläinten eleet, tunteet ja mieliala sekä eläimen tunnetyöskentely ja työskentelytunnetila ovat Suskan erityisosaamista.
1991 Yo, Kuninkaanhaan lukio, Pori
1991 Ratsastuksenohjaaja, Hevosopisto, Ypäjä
1991 Kengitysseppä, Hevosopisto, Ypäjä
1995 Ratsastuksenopettaja, Hevosopisto, Ypäjä
2020 Eläintenkouluttaja at (150 op), Taitotalo, Helsinki
2021 Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja (35 op), Elämänhuoltamo, Lahti
2026 Eläintenkouluttaja eat (180 osp), Ylä-Savon Ammattiopisto, Iisalmi
2026-2027 Sisällön tuottajan koulutus yrittäjille (120 osp), Salon seudun ammattiopisto
2011 Psykologian tutkimusmenetelmät I (5 op), Tampereen Yliopisto
2021 Tuntoaisti ja liike, haptinen tutkiminen ja kosketusviestien käyttö tukemassa oppimista, Erilaisten Oppijoiden Liitto, Opintokeskus Sivis
2024 Luontoavusteiset menetelmät
2025 Työpaikkaohjaajakoulutus, Koulutuskeskus Salpaus
2025 Kirjoita selkokielellä-verkkokurssi, Selkokeskus, Kehitysvammaliitto
2026 Hätäensiapu (8 h), SPR
EAI ja EAII suoritettu aiemmin, SPR
2026 Yhdistysvaikuttaja (2 op), Opintokeskus Sivis
2026 Luontoperusteinen hyvinvointi (2 op), SoTe-akatemia, Turun Yliopisto (kesken)
2026 Digitaalinen fasilitoinnin kurssi (6 h), Howspace
1986-2003 Kilparatsastus ja ratsutus
1987 alkaen Hevosten koulutus
1990-2016 Koirien kouluttaminen, trimmaaminen sekä näyttelyesittäminen harrastuksena ja sivutoimisesti
1992-1996 Saartalli, ratsastuksenopettaja
1996 alkaen toiminimi SKH-palvelut
(1996-2013 nimellä T:mi Susanna Lehtonen)
1996-2004 Luvian Ratsastuskoulu yrittäjä
1998-2012 Sivutoiminen maanviljelijä, sis. pienimuotoinen fwb-kasvatus
2001 alkaen luennot eri oppilaitoksille ja yhdistyksille
2004-2005 Koulunkäyntiavustaja, Luvian yhtenäiskoulu
2007 alkaen ongelmahevoskoulutus
2012 alkaen eläinavusteiset asiantuntijapalvelut ja eläinavusteisesti työskentelevien eläinten koulutusopalvelut
2017 alkaen Suomen Autismikoira ry, apu- ja 2. kouluttaja
2021 alkaen Suomen Autismikoira ry:n vastuukouluttaja ja kurssikoordinaattori
03/2021 Pennusta autismikoirakurssilaiseksi-opas
2022 alkaen Porin Seudun Kansalaisopisto, tuntiopettaja
2024 alkaen Luvian Koirakoulu (osa SKH-palveluiden tarjontaa, ei itsenäinen yritys)
2025 alkaen ElainTukena ® www.elaintukena.fi (osa SKH-palveluiden toimintaa, ei itsenäinen yritys)
ElainTukena, perusosa, SKH-palvelut 2026
Eläin oppimisen tukena, Erilaisten Oppijoiden Liitto, Opintokeskus Sivis 2026
Eläin oppimisen tukena, Porin Seudun Kansalaisopisto, 2026
Eläin hyvinvoinnin tukena, Autismiliitto, Opintokeskus Sivis, 2026
"Roosa"
Autismikoira AK#009-22
Eläinavusteinen koulutus
https://kennelupwards.fi/upwards-guardian-angel-roosa/